Euroopan poliittiset j rjestelm t

1. Euroopan poliittiset järjestelmät Skandinavia, Benelux, Sveitsi ja Irlanti 1970-luvulta nykypäivään 16.2.2010 Dos. Vesa Vares

2. Yleistä Skandinavia ja Benelux katsottu vakauden perikuviksi ja myös demokratian ja sosiaalivaltion linnakkeiksi; riittävän pieniä toimimaan ja saavuttamaan kansallisen yksimielisyyden tietyistä perusasioista toisaalta ”tylsät” alueet: suuri vakaus, kaikki miedompaa kuin muualla erona perussuhtautuminen integraatioon; Skandinaviassa suurempi epäluulo

3. Skandinaavisia erikoispiirteitä sosiaalivaltion tietty itsestäänselvyys sosiaalidemokratian valta pitkään lähtökohta laajan kansalaisdemokratian ja reformististen tunnusten nopea omaksuminen; esim. tasa-arvokysymys, ihmisoikeudet, koulutuksen painottaminen (ei vain Pisa), avoimuuden ja alhaisen korruption maine aikaansaavuuden ja tehokkuuden maine toisaalta myös riippumattomuuden maine (ja omakin korostus: opetetaan Eurooppaa)

4. suhteellisen yhtenäinen puoluejaon malli: pieni radikaalinen vasemmisto erittäin vahva sosialidemokratia keskustassa useita puolueita, vähintään liberaalinen ja agraarinen oikeistolainen / konservatiivinen puolue populistiset puolueet vihreät puolueet ehkä odottamattomankin heikkoja verrattuna Suomeen ja Saksaan

5. Ruotsi hyvinvointivaltion, kansankodin mallimaa; monille eurooppalaisille vasemmistopuolueille kadehdinnan kohde sosiaalinen lainsäädäntö, peruskoulu, kansanterveys, työvoima- ja ulkomaalaispolitiikka ym. usko kollektiivisiin ratkaisuihin, valtion ja säädösten merkitys, kaikki ratkeaa komiteoissa ”diskutera”, ”alla måste vara lika” (mukaan lukien kuningashuone); ”lagom” menee läpi koko puoluekentän, samoin näkemys Ruotsista eräänlaisena maailman omanatuntona (Vietnam, kolmas maailma ym.)

6. toisaalta monille eurooppalaisille oikeistolaisille holhousvaltion varoittava esimerkki maa, jossa kaikki on kiellettyä tai säädeltyä, ja joka puuttuu jokaiseen maailman asiaan – ja jossa on pitkälle mennyt ”ei saa sanoa”-kulttuuri yksilön aloitteellisuuden tukahduttaminen, Huntford: "Uusi uljas Ruotsi" jo 1970-luvulla huomautuksia myös joskus turhan nopeasta trendiedistyksellisyydestä ja sen muutoksista tai ristiriitaisuuksista; esim. seksuaalisuus (pornografiasta feminismiin), pasifismi (aseriisunta – Bofors), itseironian kyvyn puute jne.

7. huom. Ruotsin poliittisen järjestelmän instituutioissa kaksikamarisuus vuoteen 1970 saakka vaalikäytännössä puolueorganisaation asema vahvempi kuin esim. Suomessa; esim. ehdokasasettelussa puolue pitkälti määrää, ketkä valitaan, listavaaliajattelu hallitsevana hallituksen kaataminenkin monimutkaista neljän vuoden vaalikausiin vasta 1990-luvulla blokkien ylittäminen vaikeampaa kuin Suomessa

8. 1970-luvulta alkaen vaihtoehtoisuus alkoi kuitenkin kasvaa: yhä selvempi blokkiutuminen vasemmistoon ja ei-sosialisteihin, ja sos.dem. hallitusvallan haastaminen 1976 ei-sosialistien vaalivoitto; ei-sosialistiset hallitukset 1976–82, 1991–94, 2006– yhtaikaa tullut uusia voimia ja perusasetelma polarisoitunut

9. sos.dem. pysynyt ”todennäköisimpänä” hallituspuolueena, ja sen pääministereistä Ingvar Carlsson (1986–91 ja 1994–96) ja Göran Persson (1996–2006) eräänlaisia ”pikku-Erlandereita”, arvovaltaisempia kuin porvarilliset vaihtoehdot esim. oikeiston ”systemskifte”-puheet käänsivät 1980-luvulla kansan nopeasti demarien puolelle porvarien vaikeutena hajanaisuus (nykyään 4 puoluetta), sisäinen voimasuhteiden lähes jatkuva uusjako, kokoavan hahmon puuttuminen nyt pysyvämpää liikettä moderaattien suuntaan?

10. Olof Palme sekä ihailtu että vihattu – sekä Ruotsissa että ulkomailla vaikea monille demareillekin – elitistinen tausta ei "pikku-Erlander" pääministeri 1969–76, 1982–86

11. sos.dem. peruskannatus jatkuvasti n. 40 %, ei ole tarvinnut pelätä kilpailua vasemmalta tai vihreistä – tai ottaa apupuolueina hallitukseen – v. 2010 vaaleihin lähtee ensi kerran näiden kanssa muodollisena blokkina hyvinvointivaltio muodostaa identiteetin; ei omaa blairiä integraatiotakin kohtaan epäluuloja samalta pohjalta; esim. pitäytyminen kruunuun (ay-liike ym.) toisaalta aina ollut ”punaiset” ja ”harmaat”; järjestelmän ja valtionhallinnon puolue duunareista keskiluokkaan ja feminismiin? v. 2006 vaalitappio tuli yllätyksenä, kannatus laski alle 35 %:n; huonoin sitten vuoden 1921 Mona Sahlin

12. äärivasemmisto aiemmin VPK, nyt Vänstern; pysynyt muutaman prosentin tasolla, aina pakko tukea demareita vaihtoehtojen puutteessa lähinnä vasemmistososialistinen ja kansankotia säilyttävä puolue kansankodin rakoillessa Schyman nosti hetkeksi gallupeissa n. 15 %:n tasolle – palannut kuitenkin aiemmalle tasolleen, ja Schyman alkoholiongelman vuoksi pois (siirtyi Feministiskt Initiativ –puolueen hankkeisiin)

13. ympäristöpuolue ensimmäisen kerran valtiopäiville 1988; kamppailee äänikynnyksen kanssa; linjaltaan lähellä Suomen vihreitä, mutta ei vaikutusvallaltaan, ja on selvästi osa vasemmistorintamaa v. 2006 hiukan yli 5 % jopa yli 20 % gallupeissa välillä saanut Feministiskt Initiativ sai v. 2006 vaaleissa 0,7 % julistuksellinen feminismi kaikille ”pakollista” – vie elintilaa FI:ltä

14. Maltillinen Kokoomuspuolue vakiintumassa johtavaksi porvaripuolueeksi; 1970-luvulla vielä selkeästi Keskustapuoluetta pienempi, myöhemminkin muutamia heikompia kausia, 1990-luvulta selkeästi suurin kv. mittakaavassa pidetty usein ”vasemmistolaisena” kuitenkin Suomen Kokoomusta neoliberaalimpi, etenkin nuorisojärjestö MUF; tarve haastaa, jopa järkyttää ja osoittaa sos.dem. valta pysähtyneisyydeksi toisaalta ”systemskifte”-puheet maksoivat 1980-luvulla ainakin yhden vaalivoiton, paha tappio myös 2002 (enää n. 15 % äänistä)

15. Gösta Bohman, Ulf Adelsohn, Carl Bildt, Fredrik Reinfeldt nya moderaterna Reinfeldtin ”Uusi työväenpuolue”-kampanja ja yllättävä vaalivoitto 2006, kannatus ja paikkamäärä lähes kaksinkertaistuivat (26 %) toisaalta porvarihallitus kompastellutkin paljon ”tämän maan konservatiivit ovat niin vasemmalla, että Bill Clinton ei uskaltaisi näyttäytyä heidän kanssaan”

16. Keskustapuolue 1970-luvulla vahvin porvaripuolue (25 % äänistä 1976), Torbjörn Fälldin kahdesti pääministerinä profiili mm. ydinvoiman vastaisuudesta kannatus kuitenkin laski, nykyään kamppailee äänikynnyksen kanssa ja on leimallisesti maatalouden puolue

17. Kansanpuolue sosiaaliliberaalinen puolue sos.dem. kansankodin ja oikeiston neoliberaalisten tunnusten välissä kannatuksen vaihteluita äänikynnyksen ja jopa 15 %:n välissä; v. 2002 nousi jo hyvin lähelle moderaatteja, v. 2006 menetti tästä hyvästä tuloksesta lähes puolet Bengt Westerberg, Lars Lejonhufvud

18. Kristillisdemokraatit läpimurto ja aseman vakiinnuttaminen vasta 1990-luvulla; nyt vakiintunut osaksi porvarikoalitiota, välillä selkeästi ohi Keskustapuolueen ja lähes 10 %, viime vaaleissa tappioita vahvin kannatus Smoolannissa Populistit ja äärioikeisto Uusi demokratia yhden kauden valtiopäivillä Sverigedemokraterna lähestulkoon natsistinen (2,9 % vuonna 2006, joissain gallupeissa nyt yli äänikynnyksen – olisi vahingoksi porvaririntamalle)

19. tilanteeksi ei-sosialistisella puolella tuntuu vakiintuvan, että moderaatit saavat hiukan yli 20 %:n kannatuksen ja muut yhteensä hiukan enemmän, keikkuen 5–10 %:n välissä sosialistisella puolella sos.dem. kannatus vaihtelee 35–45 %:n välissä

20. Norja tyypiltään hyvin samanlainen kuin Ruotsi; toisaalta ainakin gallup-tasolla paljon suurempia vaihteluita viime aikoina: 1990–2000-luvuilla neljä eri puoluetta ollut gallupeissa suurin politiikka usein jopa itsetietoisempaa ja ”edistyksellisempää” kuin Ruotsissa; myös pysyminen EU:n ulkopuolella öljyrahat, NATO huom. valtiopäivien eli suurkäräjien historiallinen arvovalta; ei voi esim. hajottaa

21. sos.dem. valta – Työväenpuolue – murtui v. 1981 vaaleissa (Kåre Willoch, höjre); sittemmin molempien valtakausia ei-sosialistinen hallitus 1981–86, 1989–90, 1997–2000, 2001–2005 perustana kaksi blokkia, kuten Ruotsissakin; porvarihallituskin on kuitenkin usein vähemmistöhallitus, ja blokki on alttiimpi hajoamaan ja valta vaihtumaan kesken kauden

22. vasemmiston puolueet: Sosialistinen kansanpuolue; vasemmistososialistinen puolue, sosiaalivaltion puolustus, kannatus 5–12 %; Työväenpuolue ei laske hallitukseen Arbeiderpartiet; sama luonne ja samat ongelmat kuin länsimaisella sosialidemokratialla yleensä, mutta viime vuosina toipunut paremmin, peruskannatus 35–40 % Gro Harlem Brundtlandt 1986–89, 1990–96 kannatus kävi välillä gallupeissa jo alemmalla kuin Sosialistisella kansanpuolueella tiukan talouskuurin takia (vaikka 1970–80-luvuilla ero lähes kymmenkertainen); nyt hallituspuolueena, Jens Stoltenberg

23. ei-sosialistiset puolueet: Höjre, varsin tyypillinen konservatiivinen puolue, kannatus enimmillään yli 30 % (1981), alimmillaan 14 % (1997); pääministeripuolue 1981–86 ja vahvin hallituspuolue 2001–05 Kristillinen kansanpuolue; vrt. krist.dem., pääministeripuolue 1997–2000 ja 2001–05 (Kjell Magne Bondevik); 1980-luvulla 7–8 %, Bondevikin aikana lähes kaksinkertainen ja sai Höjren hetkeksi lähes kiinni Keskustapuolue; vrt. Ruotsi, yleensä 5–8 %, 1993 EU-vastaisuuden ansiosta lähes 17 %, menetti pian venstre; liberaalinen, pieneksi käynyt puolue, kannatus 3–5 %

24. Edistyspuolue; Carl I. Hagen, Siv Jensen, populismi, yhtaikaa neoliberaali talousajattelu ja ”rahat kansalle”-propaganda; varoitukset maahanmuuton laajuudesta ja sosiaalipinnareista (kuitenkin varsin lievennetty painos Le Penistä tai Haiderista); gallupeissa enimmillään 40 %, vaalitulokset 15–23 % suurin porvaripuolue 1997 ja 2005 – invalidisoi tämän hetken porvarioppositiota, vain höjre suostuu edes harkitsemaan yhteistyötä

25. Tanska perusmallit samoja kuin Ruotsissa ja Norjassa; maine kuitenkin eräänlainen ”Ruotsi lisättynä huumorintajulla” ja ”maa, jossa kaikki on sallittua” tanskalainen politiikka on ollut perinteisesti yksilökeskeisempää ja painottanut myös Keski-Eurooppaa ja integraatiota (EEC-jäsenyys jo 1972); lisäksi vähemmän poliittisia tabuja myös huumoripuolueita: vaalilupauksena esim. hyvää säätä ja myötätuulta pyöräilijöille – ja tuli valituksi

26. 1980-luvun talousongelmat: ”Tanska on matkalla helvettiin, mutta ensimmäisessä luokassa” toisaalta myös enemmän sosiaalisia ongelmia ja järjestyshäiriöitäkin (esim. Kristiania, viime vuosien nuorisomellakat) porvarillinen puoli vallassa useammin kuin Ruotsissa ja Norjassa; esim. konservatiivi Poul Schlüter 1982–93, venstren Anders Fogh Rasmussen 2000–2009 sosiaalidemokraatit hallituksen johdossa 1993–2000, tukena pieniä porvaripuolueita

27. Konservatiivinen Kansanpuolue: tyypillinen oikeistopuolue, kannatus 1980-luvulla suurimmillaan (n. 20 %), nyt menettänyt asemansa Venstrelle venstre: pohja liberaali, nyttemmin varsin oikeistoliberaali ja käytännössä lähellä neoliberalismia talouspolitiikassa, ainoita hallitsevia liberaalipuolueita maailmassa; myös maahanmuuton tiukentaminen lisäsi suosiota; kannatus noussut jopa ohi sos.dem:n

28. radikale venstre: alun perin maaseudun radikaalimpi liberalismi, nyt sosiaaliliberalismi, kannatus vaihdellut 5–10 %, tukenut myös sos.dem:ja Edistyspuolue: 1970-luvulla syntynyt verokapinapuolue (Mogens Glistrup), populistinen, kannatus aluksi jopa 20 %, nyt pienpuolue Kansanpuolue: uusi puolue (Pia Kjaersgaard), jyrkimmin ulkomaalaisvastainen, etenkin muslimeja vastaan, kannatus viime vaaleissa 14 % oikeistolle samaa kuin äärivasemmisto sos.dem:ille: tuki kelpaa, valtaan ei päästetä mukaan

29. Islanti perusvaihtoehdot keskustaoikeistolainen Itsenäisyyspuolue ja Sosialidemokraattinen Liitto (asetelma noin 35 % – 25 %) 1980-luvulla Naisten puolue; presidentti Vigdis Finnbogadottir presidentti edustushahmo (ainakin viime aikoihin asti) finanssikriisi pisti puoluekartan uusiksi: Itsenäisyyspuolueen suurtappio, pääministeriksi sos.dem. Johanna Sigurdottir, eniten eteni vasemmistovihreiden puolue johtanut myös haluun liittyä EU:hun, ellei velkojen maksamatta jättäminen estä

30. Hollanti varsin vakaa puolueiden perusjako: krist.dem. – työväenpuolue – sosialistipuolue (radikaalimpi) – Vapauden ja demokratian kansanpuolue (keskustaoikeisto) – Vapauspuolue (populismi) – Vihreä vasemmisto – Kristillinen Unioni (huom. myös Eläinten puolueella 2 kansanedustajaa) krist.dem. yleensä vahvin ja hallituksessa; myös ”suuren koalition” mallia esiintyy kuten muuallakin, vasemmisto vahvimmillaan 1990-luvulla

31. ohimenevänä ilmiönä Pim Fortuyn, LPF; populistinen, katolilaisuus, etenkin Islam-kritiikki, mutta myös intellektuellipohja, johtaja homoseksuaali, heti toiseksi suurin puolue Fortuynin murha; puolue ei tunnu jäävän pysyväksi huom. Sosialistipuolue saanut suuria äänimääriä vasta viime aikoina; maolainen tausta (”from socialism to social ism”) vihreillä hyvin radikaali vasemmistolainen tausta Geert Wilders, populistinen Vapauspuolue, hyvin islaminvastainen

32. Belgia erikoisuutena kansallinen hajanaisuus ja toisaalta EU-identiteetti (Bryssel keskuksena) flaamit ja vallonit; varallisuuden ja vaikutusvallan muutos viime vuosikymmeninä ”kaksi päällekkäistä Belgiaa”; v. 2007 vaalien jälkeen yli puoli vuotta ilman uutta hallitusta monarkia hieman vahvempi kuin muualla (muodollinen valta) huom. äänestäminen lain mukaan pakollista

33. puolueiden perusjako kuten Hollannissa: krist.dem ja vasemmisto – mutta kaksikielisyys hajottaa suuntaukset pienemmiksi; valtiopäivillä viime vaaleissa 6 puoluetta 10–18 %:n kannatuksella flaamilainen populistipuolue Vlaams Belang (aiemmin Vlaams Blok, jollaisena kiellettiin) hankaloittaa hallituskuviota edelleen ulkomaalaispolitiikka muistuttaa Le Penia; Islam ja homoseksualismi uhkakuvana; neoliberalismi; perhepolitiikka; flaaminationalismin takia toivotaan läheisyyttä Hollantiin; armahdus sota-ajan kollaboraatiosta syytetyille; antirasistinen laki purettava

34. Luxemburg suuriruhtinaskunta EU:n ytimessä ja näyttävimmät poliitikotkin EU-poliitikkoja (komissaarit Gaston Thorn ja Jacques Santer) sama asetelma kuin Hollannissa ja Belgiassa: kristillissosiaalinen puolue (valtapuolue) ja sosialistipuolue suurimpia; lisäksi Demokraattinen puolue ja Vihreät kumpikin noin 10 %

35. Sveitsi monessa suhteessa erikoinen ja omalaatuinen puolueettomuus ja tietty eristyneisyys paikallisitsehallinto (kantonit),kansanäänestykset valtionpäämiehen asema vain kiertää hallituksessa hallituksessa (liittoneuvosto) lähes kaikki puolueet; ei uusiudu sellaisenaan, täydentyy tavallaan kuin virkamieskollegio; periaatteessa toimeenpanovalta ei juurikaan itsenäinen 1959–2004 voimasuhteet pysyivät vakiona epäluulo hallitusta ja eliittejä kohtaan

36. ”jatkuva vaalitilanne” (kansanäänestysinstituutio) tuntuu äänestysprosenteissa ja puoluevakaudessa viime vaaleissa sos.dem. 19,5 %, Vapaat demokraatit 16 %, krist.dem. 15 %, vihreät 10 % uutena populistinen Sveitsin Kansanpuolue (alun perin talonpoikaispuolue); v. 2007 jo 29 % äänistä (Christoph Blocher); kriisi, kun muut puolueet äänestivät liittoneuvostoon eri ehdokkaan kuin Kansanpuolue halusi (tavallaan oppositioon)

37. Irlanti suhde Englantiin: toisaalta historiallinen taakka, toisaalta voittamattomat vaikutteet vahva riippumattomuushenki – ja ongelmana suhtautuminen Pohjois-Irlannin kysymykseen ja IRA:han kaksi puoluetta dominoi, pääministeri tärkeämpi kuin presidentti puolueiden luonteessa ja yleisissä asetelmissa – esim. liittolaisten valitsemisessa / saamisessa – muutoksia

38. Fianna Fáil taustalla itsenäisyystaistelu, Eamonn de Valera, "Irlannin soturit" ymmärtäväinen IRA:lle "natural party of government" varhaisten kausien radikalismi, jopa eräänlainen vasemmistolaisuus, sittemmin korostunut nationalismi, ehkä myös jonkinasteinen populismi (vrt. nykyinen Skotlannin itsenäisyyspuolue?)

39. Fine Gael tausta Michael Collinsin maltillisemmassa itsenäisyyslinjassa kriittinen IRA:lle varsin integraatiohenkinen omasta mielestään edistyksellistä keskustaa ja ollut liitossa paikallisen työväenpuolueen kanssa; silti EU-parlamentissä EPP-ryhmässä vahvin aika 1980-luvulla