Eläytymis- menetelmä 4.3.2012 Maarit Kalliomäki

1. Eläytymis- menetelmä 4.3.2012 Maarit Kalliomäki

2. Eläytymismenetelmän synty Eläytymismenetelmä nousee kokeellisen tutkimuksen kritiikistä. Pohdintaa ovat herättäneet mm. seuraavat eettiset kysymykset: • Saako - ja missä määrin- ihmisiä petkuttaa tieteen nimissä? • Millaisia pysyviä vaikutuksia koe jättää tutkittaviin, heidän tieteellistä tutkimusta koskeviin käsityksiinsä tai tutkijaan itseensä (esim. Milgramin tottelevaisuuskoe)? • Riittääkö jälkipuinti näiden ongelmien poistamiseen? Eläytymismenetelmässä pyritään säilyttämään kokeen peruslogiikka – tietyn asian variointi muiden pysyessä samana – mutta irtautumaan ihmisiä manipuloivasta kokeellisen tutkimuksen perusasetelmasta. Ihminen nähdään aktiivisena subjektina, kulttuuriolentona, jonka tietoisuutta, kieltä, pohdintaa tai ajattelua ei voida sulkea laboratorioon. MK

3. Aktiivinen ja passiivinen eläytymismenetelmä Alkujaan eläytymismenetelmän käytössä erotettiin kaksi päävaihtoehtoa: • active role-playing, jossa osallistujat - saamiensa tilannetta ja roolihenkilöitä koskevien peruselementtien pohjalta - esittävät oman tilanteen kulkua kuvaavan tulkintansa itse keksimine vuorosanoineen. Suomen ulkopuolella menetelmää on käytetty ennen kaikkea sen aktiivisessa muodossa. • passive role-playing eli eläytymismenetelmä, jossa henkilö eläytyy tilanteeseen tutkijan antaminen puitetietojen perusteella ja kirjoittaa siitä tarinan. Suomessa eläytymismenetelmäkokeilut käynnistyivät Antti Eskolan johdolla 1982. Jari Eskola ja Juha Suoranta ovat kehitelleet eläytymismenetelmää edelleen. MK

4. Eläytymismenetelmän käyttö Suomessa • Suomalaisessa sosiaali- ja kasvatustutkimuksessa eläytymismenetelmää tiedonhankintamenetelmänä on käytetty melko vähän. Viime vuosina menetelmän käyttö on laajentunut sekä eri tieteenaloille että eri yliopistoihin. • Eläytymismenetelmän avulla voidaan tutkia myös tulevaisuutta, koska vastaajat voivat kuvitella mielessään erilaisia tulevaisuuden tiloja tai tapahtumia. • Suomessa käytettyjen eläytymiskertomusten aihepiirejä ovat tulevaisuus, alkoholi ja terveys, arki ja elämä, opiskelu ja opetus, urheilu, teoria sekä organisaatio ja sen kehittäminen. MK

5. Eläytymismenetelmän keskeiset piirteet • Eläytymismenetelmä on tiedonhankintamenetelmä, jossa vastaajia pyydetään kirjoittamaan pieni vapaamuotoinen tarina tutkijan antaman johdannon eli kehyskertomuksen pohjalta. • Menetelmän perusoletuksena on, että vastaajat ovat kykeneviä havaitsemaan, erittelemään ja tulkitsemaan erilaisten sosiaalisten tilanteiden – myös tarinoissa tapahtuvien eläytymistilanteiden - informaatiota. • Tarinassaan vastaajat eläytyvät siihen, mitä on tapahtunut ennen kehystarinaa tai mitä tapahtuu sen jälkeen. • Keskeistä on kehyskertomusten muuntelu eli variointi: samasta peruskertomuksesta on kaksi tai useampi versioita, jotka eroavat toisistaan jonkun keskeisen seikan suhteen ja joiden tarkoituksena on tuoda esiin tarinoiden vaihtelu. • . MK

6. Eläytymismenetelmän keskeiset piirteet • Eläytymistarinat eivät välttämättä ole kuvauksia todellisuudesta, vaan tarinoita siitä, mitä saattaa tapahtua tai mitä asiat merkitsevät. • Vaikka kehyskertomuksessa varioidaan vain yhtä tekijää kerrallaan, eivät muut tekijät välttämättä pysy kirjoittajan mielessä vakiona. Tilanteen logiikan muuttuessa muuttuu myös kehyskertomuksen muiden tekijöiden merkitys. • Erilaisia kertomuksia vertailemalla etsitään ao. tilanteen rakenne ja sen eri elementtejä: tilanteen ja vastaajien jakama sosiaalisuus ja kulttuurisidonnaisuus sekä toiminnan merkitys. • Juuri variointi antaa eläytymismenetelmälle sen omaleimaisen luonteen erottaen sen monesta muusta tiedonhankintamenetelmästä. MK

7. Kehyskertomus • Samassa tutkimuksessa voi olla yksi tai useampi kehyskertomus, joista kustakin laaditaan yleensä kahdesta neljään variaatiota. Variaatioita voi olla enemmänkin, jos tutkimuskysymykset sitä edellyttävät. • Kehyskertomukset ovat yleensä lyhyitä ja keskittyvät olennaiseen (vrt. tutkimuskysymykset). Jos vihjeitä on liikaa, saattavat vastaajat kirjoittaa eri asioista, jolloin yksiselitteisten tulkintojen tekeminen analyysivaiheessa vaikeutuu. Pidemmissä kehyskertomuksissa on hyvä käyttää erilaisia korostuskeinoja ohjaamaan vastaajan mielikuvitusta. • Ennen varsinaista aineistonkeruuta tulee kehyskertomukset variaatioineen antaa asiantuntijan arvioitavaksi sekä suorittaa esitutkimus, johon voi sisällyttää myös vastaajien haastattelun. MK

8. Kehyskertomusesimerkki Outi oli päättänyt osallistua proseminaariin. Hän oli valmistellut esitelmäänsä syvällisestiaiheeseen paneutuen/pinnallisestiaiheeseen paneutumatta. Esitelmätilanteesta kehittyikin varsin onnistunut/ epäonnistunut. Mitä tapahtuu? Kuvittele tilanne ja kirjoita siitä pieni kertomus. Kertomuksessa varioidaan esitelmän pitäjän valmistautumista sekä proseminaaritilanteen kulkua. Molemmista luodaan kaksi - eli kaiken kaikkiaan neljä - erilaista kehyskertomusversiota. MK

9. Eläytymismenetelmä-aineiston keruu • Tuottoisia aineistonkeruutilanteita ovat kokoontumiset, ja erityisesti sellaiset, joissa vastaajat ovat orientoituneet kirjoittamaan (esim. oppitunnit). Vastausprosentti jää usein edellistä pienemmäksi, jos kertomukset annetaan/lähetetään kotona täytettäväksi. • Eläytymiskertomuksen yhteydessä ei yleensä kerätä muuta aineistoa. Jos säännöstä poiketaan, tulee kehyskertomus kirjoittaa ensimmäisenä, koska esimerkiksi strukturoidusta kyselylomakkeesta on vaikea siirtää ajatuksia luovaan kirjoittamiseen. • Tutkija ohjeistaa tilanteen ja jakaa eri kehyskertomukset vastaajille sattumanvaraisesti. Vastausaikaa annetaan 15-25 minuuttia. Halutessaan tutkija voi lopuksi paljastaa, että variaatioita oli useita. MK

10. Eläytymismenetelmä-aineiston keruu • Aineiston riittävyyden mittana käytetään saturaatiopistettä: aineistoa on tarpeeksi, kun uudet tapaukset eivät tuota tutkimusongelman kannalta uutta tietoa. Käytännössä suhteellisen toimivaksi määräksi on havaittu 15 vastausta/kehyskertomus. • Laadullisessa tutkimuksessa puhutaan tilastollisen yleistettävyyden sijaan tutkimustulosten siirrettävyydestä ja tutkimusaineiston yleistettävyydestä. Aineiston laatu ja toimivuus oman tutkimusaiheen näkökulmasta parantavat luotettavuutta. • Eläytymismenetelmässä aineiston uudet piirteet saadaan parhaiten esiin kehyskertomuksia varioimalla, ei aineistoa kasvattamalla. Toisaalta analyysin työläys rajoittaa käytettävien variaatioiden määrää. MK

11. Eläytymismenetelmän etuja • Eläytymisaineisto on helppo, nopea ja edullinen kerätä, eikä keruu välttämättä edellytä ennakkovaroitusta. Ennen tiedonkeruuta tulee varmistaa, että tutkimusongelma ja teoria ovat riittävästi hahmottuneet. • Eläytymisaineiston moni-ilmeiset kertomukset antavat kyselylomakkeita rikkaamman ja todellisemman kuvan ihmisen tietoisesta toiminnasta ja sen rakenteesta. • Menetelmä sallii vastaajille oman ajattelun ja mielikuvituksen aktiivisen käytön jättäen tilaa myös jossittelulle, harkinnalle ja mielipiteiden muuttamiselle. • Ruokkii tutkijan tieteellistä mielikuvitusta, antaa pohdittavaa, vauhdittaa ajatuksia ja auttaa löytämään uusia näkökulmia. • Aineisto on jo valmiiksi kirjallisessa muodossa. MK

12. Eläytymismenetelmän etuja • Eläytymismenetelmää voidaan käyttää teoreettisen työn välineenä, sivuongelmien tutkimisessa sekä Surveyn joustavampana vaihtoehtona. Myös triangulaation käyttö on mahdollista. • Eläytymismenetelmä ei pakota vastaajaa ilmaisemaan mielipidettään strukturoidusti. Kirjoittaessaan henkilö saa olla yksin ajatustensa kanssa. Häntä ei kannusteta, keskeytetä tai vaadita vastauksistaan tilille kesken kaiken. • Vaikka eläytymismenetelmä on eettisesti turvallinen menetelmä, voi eläytymistehtäväänkin vastaaminen vaikuttaa kirjoittajaan suggestion tavoin tai nostaa esiin jonkin menneisyyden ahdistuksen. Toisaalta se voi myös tarjota keinon jäsentää tai purkaa esiin nousseita kysymyksiä. MK

13. Eläytymismenetelmän haasteita ja kritiikkiä • Kirjoitustilanteet ovat keinotekoisia, tuotetut tarinat epäaitoja ja eläytymistehtävät rajoittavia. • Menetelmä tuottaa stereotyyppisiä vastauksia. • Kritiikinkritiikkiä: • Menetelmä tuottaa stereotypioiden lisäksi myös poikkeuksellisia vastauksia. • Ihmiset toimivat arkisten tarinoiden luomien käsitysten pohjalta niiden totuudellisuudesta riippumatta. • Myös muut tiedonkeruumenetelmät tuottavat stereotypioita. MK

14. Eläytymismenetelmän haasteita ja kritiikkiä • Eläytymismenetelmän käyttö vaatii tutkijalta paljon. • Epäonnistuminen eläytymiskertomusten laadinnassa voi johtaa jalostamattomaan stereotyyppiseen raportointiin. • Menetelmä ei tarjoa tutkijalle valmiita ratkaisuja, vaan hypoteesien keksiminen edellyttää aktiivista teoreettista pohdintaa sekä avointa, sensitiivistä suhdetta aineistoon. Saatu verbaalinen aineisto on vain pintaa, joka kuvaa jollain tavalla yksilön ja kulttuurin maailmaa. • Aineistonkeruun helppous saattaa houkuttaa käyttämään eläytymismenetelmää sen perusidean vastaisesti: pilkkomalla ja teemoittelemalla aineisto pinnallisesti ja jättämällä kehyskertomuskonteksti huomioimatta. MK

15. Analyysi Aineistoon tutustuminen • Aineisto tulee puhtaaksikirjoittaa ja numeroida. Myös dokumentointi keräyspaikan, -ajan ja kohdejoukon perusteella helpottaa aineiston käsittelyä. Lopuksi aineisto järjestellään kehyskertomusten variaatioiden mukaisiin pinoihin. Omia aineiston käsittelyä helpottavia koodeja voi kehitellä lisää. • Alkuahdistus, ihmettely, epätietoisuus ja vastaamattomat kysymykset kuuluvat prosessiin. Usein aineistosta nousee esiin myös alkuperäisen tutkimussuunnitelman ja –ongelman kannalta odottamatonta tekstimateriaalia. Tutkimuskysymykset ohjaavat analyysimenetelmän valintaa. • Analyysimenetelmiä on useita. Käytännössä ne kietoutuvat toisiinsa eivätkä siten ole selvärajaisia. • Analyysimenetelmistä lisää tietoa on tarjolla J. Eskolan & J. Suorannan Laadulliseen tutkimuksen menetelmäoppaassa 1996. MK

16. Analyysimenetelmiä Taulukointi • Taulukointi auttaa saamaan tuntumaa tekstimassaan. • Haastetta tuovat rajanveto- ja tulkintaongelmat. • Keskeisiä käsitteitä ovat analyysiyksikkö, luokittelukriteerit, tulkintasäännöt ja luokittelukehikko. Tematisointi • Tematisointi on suositeltava analysointitapa jonkin käytännöllisen ongelman ratkaisemiseen. • Kehyskertomusten variaatiot tarjoavat valmiita teemoja, joiden avulla pääsee analyysin alkuun. Variaatioiden tarjoamat teemat eivät silti välttämättä ole lopullisia teemoja. • Teemoittelun avulla tekstiaineistosta saadaan esille kokoelma erilaisia vastauksia tai tuloksia esitettyihin kysymyksiin. Vaarana on, että tulokset typistyvät pelkäksi sitaattikokoelmaksi. Teemoittelua voi jatkaa pidemmällekin. MK

17. Analyysimenetelmiä Tyypittely • Rakennetaan useammasta tarinasta yhteenvedon omainen tiivis tyyppikertomus. • Tyypittelemällä saadaan usein tematisointia kokonaisvaltaisempia tuloksia. Myös aineiston esitteleminen on teemoittelua havainnollisempaan. Diskursiiviset lukutavat • Diskursiivisilla lukutavoilla pyritään tavoittamaan tarinoiden tasot sekä niiden kerronta- ja puhe- ja tuottamistavat. • Kunnioitetaan aineiston moninaisuutta. Ei yhdistetä väkisin yhteensopimattomia havaintoja, vaan poikkeavat tapaukset otetaan analyysissä huomioon. On hyvä muistaa, että myös oma tutkimus ja analyysi ovat konstruktioita, joita tulee reflektoida. MK

18. Kehittämismahdollisuuksia • Luodaan narratiivisia analyysitapoja. • Varioidaan kehyskertomusten muotoa, ja vertaillaan minä- tai ulkopuolisesta kirjoitettuja tarinoita keskenään. • Millaisia eettisiä näkökulmia tulee kehyskertomuksen muotoa suunniteltaessa ottaa huomioon? Millaisia tunteita esimerkiksi minä-muodon käyttö voi vastaajissa aiheuttaa? • Miten näennäinen subjektiivisuus näkyy vastuksissa? • Kehitetään kehyskertomuksia haastattelutietojen pohjalta. • Haastatellaan vastaajia eläytymistarinan kirjoittamisen jälkeen. • Mitä vastatessa mietitään ja millaisiin vihjeisiin kehyskertomuksissa reagoidaan? MK

19. Tutkimuksia • Eskola, Antti & Eskola, Jari. 1992. Sosiaalitieteiden opettamisesta. Johdatusta keskusteluun. Sosiologiaa 2/1992, 140–144. • Eskola, Jari. 1992. Peruskurssilla. Teoksessa Jari Eskola (toim.) Puhetta opetuksesta ja opiskelusta. Tampereen yliopiston sosiologian ja sosiaalipsykologian tutkimuksia A:23, 97-115. • Eskola, Jari & King, Anne-Liisa. 1995. Luokanopettajaopiskelijoiden suhtautumisesta jatkotutkintoon. Eläytymismenetelmäaineiston tyypittelyä. Teoksessa Juhani Jussila & Raimo Rajala (toim.) Rajanylityksiä: monipuolistuva kasvatustutkimus tieteiden kentässä. Lapin yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja C10, 127-142. • Eskola, Jari & Kujanpää, Sirpa. 1992. Elämäntapaa harrastamassa: tekstiilityötä työväenopistossa. Teoksessa Jari Eskola (toim.) Puhetta opetuksesta ja opiskelusta. Tampereen ylipiston sosiologian ja sosiaalipsykologian tutkimuksia A:23, 211-271. • Isosomppi, Leena. 1996. Johtaja vai juoksupoika? Suomalaisen yleissivistävän koulun johtamiskulttuurin ja sen determinanttien tarkastelua. Acta Universitatis Tamperensis A:514. • Kekäle, Jouni. 1992. Miksi opiskelijat eivät keskustele? Tutkimus kolmen opintosuunnan keskusteluilmapiireistä. Psykologia 3/1992, 231–236. • Laitala, Saila & Määttä, Pia. 1994. Koulukiusaaminen ja opettajien toiminta sen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Kasvatustieteen julkaisematon pro gradu –tutkielma, Lapin yliopisto. • Mäkitalo, Eila. 1995. Peruskoulun kielellisesti häiriöinen oppilas. Teoksessa Jari Eskola (toim.) Tätä tutkimme. Lapin yliopiston kasvatustieteen tiedekunnan tutkimushankkeita. Lapin yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja C12, 81-91. MK

20. Lähteet Eskola, Jari. 1997. Eläytymismenetelmäopas. Tampere: Tampereen yliopisto. MK