1 / 45

KIRP120 Tekstianalyysi

KIRP120 Tekstianalyysi. FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto. Johdatus lyriikan analyysiin. Mikä tekee runosta runon? materiaalina kieli säejako kohosteisuus: poikkeavuus ja parallelismi assosiatiivisuus ajattomuus puhetilanne julkaisupaikka.

kaia
Télécharger la présentation

KIRP120 Tekstianalyysi

An Image/Link below is provided (as is) to download presentation Download Policy: Content on the Website is provided to you AS IS for your information and personal use and may not be sold / licensed / shared on other websites without getting consent from its author. Content is provided to you AS IS for your information and personal use only. Download presentation by click this link. While downloading, if for some reason you are not able to download a presentation, the publisher may have deleted the file from their server. During download, if you can't get a presentation, the file might be deleted by the publisher.

E N D

Presentation Transcript

  1. KIRP120 Tekstianalyysi FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  2. Johdatus lyriikan analyysiin • Mikä tekee runosta runon? • materiaalina kieli • säejako • kohosteisuus: poikkeavuus ja parallelismi • assosiatiivisuus • ajattomuus • puhetilanne • julkaisupaikka FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  3. Runon puhuja: lyyrinen minä • runon minä, puhuja, on eri kuin tekijä • puhujan ja puhetilanteen hahmottaminen osa tulkintaa • puhujan asennonvaihdokset • voi muuntua puhutelluksi sinäksi tai roolihenkilöksi • lyriikan perusolemukseen kuuluu vahva lyyrisen minän identiteetti ja sen ilmaisu FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  4. Runon puhuja • historiallinen näkökulma: kolme positiota • minä–sinä-positio • meditatiivisuus • moderni monologisuus • Manner: ”runossa kaikki on minän haihduttamista” • T. S. Eliot: ”runous on pakoa persoonallisuudesta” • nykyään tekstualisoitunut minuus? FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  5. Lyriikan lajihistoriaa • varhaisin kirjallisuus runomuotoista • yhteys tanssiin ja musiikkiin • rituaalit ja seremoniat, yksilöllinen tunteenilmaus, työlaulut • runomuoto kaiken sanataiteen tunnusmerkki • lyriikka vakiintui terminä runousoppeihin 1700-luvulla (lyra, lyrikos) FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  6. Lyriikan lajihistoriaa • antiikissa runous osa muusisia taitoja • khoros: kuorolyriikka • melos: soololyriikka • epe: jambi- ja elegiarunous • suomalaisen lyriikan kehitys • kansanrunous – 1800-l. taidekirjallisuus – 1920-l. vapaamittainen lyriikka – 1950-l. lyriikan suuri murros FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  7. Runomitoista • eri kielialueet: kielen foneettinen systeemi vaikuttaa • kansainvälinen vaikutus • rytmin muodostumisessa toistolla tärkeä merkitys • runomittaoppi = metriikka • modernismin murroksen myötä vapaa mitta FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  8. Runomitoista • runomitta (metrum) itseään toistava rytmikaavio • klassinen metriikka jakaa runon säkeet runopolviin eli runojalkoihin • antiikissa tavun laajuus, suomen kielessä paino • nouseva (painollinen) ja laskeva (painoton) asema • mitta voi runoissa väljentyä; ei kaavamaisuutta FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  9. Runon rytmi: säkeenylitys • lause jatkuu säerajan yli seuraavaan säkeeseen • rytmin kannalta poikkeama; säkeen ja lauseen yhteentörmäys • voi aiheuttaa merkityksen huojuntaa • nykyrunossa ei tekninen välttämättömyys: merkityksen muodostaminen FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  10. ei pelkkä äänteellinen kuviointi (sulous, mielihyvä), vaan äänteellinen ja semanttinen taso yhteydessä (rhyme’s reason) riimi: loppusointu allitteraatio: alkusointu assonanssi: puolisointu konsonanssi: sisäsointu onomatopoeia: jäljittelevä äännetoisto ekspressiivinen kuviointi Äännetason toistorakenteita FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  11. Kuvallisuus • kuuluu runouden perusolemukseen • kielikuvastoon kuuluvat sekä välittömät (esittävät) kuvat että vertauskuvat ja symbolit • Onko puhdas kuva mahdollinen? • ei pakota luopumaan kirjaimellisesta merkityksestä • ut pictura poesis • ”Kuva on yksitulkintainen, runo monitulkintainen” FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  12. Kuvallisuus • metafora • metaforein ’merkityksensiirto’ • kuva kuvattavan paikalle välittömästi • alalajeja mm. personifikaatio (elottoman elollistaminen) ja synestesia (aistipiirien sekoittaminen) • Aristoteleelta lähtöisin metaforan korvaamisteoria • ihmisen ajattelun ja kielenkäytön metaforisuus FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  13. Kuvallisuus • metonymia • kreikk. ’merkityksenvaihto’ • kuvan ja kuvattavan välinen yhteys tunnettuuden ja jatkuvuuden perusteella; ajallinen, paikallinen tai kausaalinen assosiaatio • alalaji esim. synekdokee (osa edustaa kokonaisuutta) FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  14. Kuvallisuus • symboli • merkki, joka edustaa jotain muuta kuin itseään • kiinteä, tunnettu merkitys (tietty kulttuuri) • kuvan ja kuvattavan suhde ei yhtä kiinteä • allegoria • kertova kokonaisuus • pintamerkitys ja kätketty merkitys • käytetty usein kritiikin ja satiirin välineenä FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  15. Runon lajeja • oodi • juhla- tai ylistyslaulu • haltioituminen, innostus, ylistys • valtiollisista yksilöllisiin oodeihin • hymni • jumalille osoitettu rukous tai avunhuuto • sisältää kiitosta ja ylistystä • isänmaallinen, aatteellinen tai hengellinen paatos FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  16. Runon lajeja • elegia • suru- tai valituslaulu • kreikk. runoudessa tietty mitta (eleginen distikon) • ”yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin” • epigrammi • alun perin hauta-, pääty- tai omistuskirjoitus • lyhyt, usein satiirinen pilkkaruno • paradoksit ja antiteesit; nokkeluus FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  17. Runon lajeja • sonetti • määrämuoto (14 säettä, neljä säkeistöä, tietyt loppusointukaavat) • italialainen ja englantilainen traditio • tyypillinen mitta viisipolvinen jambi • balladi • kertova runomuoto • traaginen ja surullinen tarina • stereotyyppiset henkilöhahmot FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  18. Johdatus epiikan analyysiin • päälajien (epiikka, lyriikka, draama) ero muodon, syntyhistorian ja sisältöjen perusteella • epikos = kertova; epos = sana  kertova kirjallisuus • nykyisin proosamuotoista • kertojan rooli aina hallitseva • kertomus etenee ajassa, ajallisesti • tärkeää kertojan ja kuulijan/lukijan välinen suhde • peruselementit: juoni, henkilöt, aika ja paikka FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  19. Kertova teksti • toisiaan seuraavien fiktiivisten tapahtumien kerronta • kommunikaatioprosessi • materiaali kieli • tapahtumien jatkumo • fiktiivisyys • henkilökeskeisyys • teksti – tarina – kerronta • narratologiassa kehitetty erilaisia kertovan tekstin malleja (mm. Booth–Chatman): tietyt ongelmat FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  20. Kertova teksti (Pekka Tammi) • kolme tasoa, joilla kolmenlaisia toimijoita • henkilöt, kertoja ja teksti • toiminnot havaitseminen, kertominen ja esittäminen • henkilöt havaitsevat fiktiivisen maailman • kertoja kertoo, että henkilöt havaitsevat • teksti esittää, kuinka kertoo, että henkilöt havaitsevat • Tätä perustilannetta voidaan toki varioida! FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  21. Epiikan lajihistoriaa: eepos • laajahko, runomuotoinen kertova teos • aihe sankari- ja jumaltarustosta • aika tarina- ja sankariaika (kaukainen menneisyys) • yliluonnollisten voimien vaikutus • sankari usein yli-inhimillinen hahmo • kansallinen ja aatteellinen merkitys • sankarin kohtaloihin kytkeytyy yhteisöllisyys • jako kansaneepoksiin ja taide-eepoksiin • lisäksi rajatapauksia FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  22. Eepos (jatkoa) • kerronnallisia tunnusmerkkejä: • rauhallinen eteneminen, juhlava tyyli • yksinkertainen, keskitetty juoni • omistukset, epiteetit, invokaatio • kuvaa maailman kokonaisuutta ja sen järjestystä • romantiikan jälkeen ei enää produktiivinen laji • pilaeepos: tyhjänpäiväinen kohde ylevään tyyliin kuvattuna FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  23. Romaani • 1800-l. lähtien hallitseva genre • Bahtin: ”ainoa muotoutumassa oleva genre” • proosamuotoinen, fiktiivinen kertomus • etymologiaa: lingua romana (kansankieli); romanssi (runoromaanit) • varhaisin lajityyppi ritariromaani; myöh. paimenromaani, pikareskiromaani • pitkään suljettu korkeakirjallisuuden ulkopuolelle FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  24. Romaani • moderni ”porvarillinen” romaani 1700-l.  • uusi lukijakunta • moderniin todellisuuteen sijoittuva yksityisten ihmisten elämä • realismi, optimismi, hyveellisyys, individualismi • persoonallisen kertojan tulo (persoonallinen näkökulma) • 1880-l.  kertojakeskeisestä henkilökeskeiseen • romaaneja tyypitelty sen mukaan, mikä kuvauksen keskiössä FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  25. Novelli • juuret suullisessa tarinaperinteessä ja antiikin pienoisepiikassa • novella = uutinen: uutuus ja outous • lyhyehkö, suorasanainen fiktiivinen kertomus • kiinteässä muodossa keskitetty tapahtuma, mielentila tai yksilöllinen kehitys  usein varsin draamallinen • perinteinen jako: boccacciolainen ja tšehovilainen • pienproosalla myös muita nimityksiä FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  26. Kerronnan muodot • diegesis – mimesis (kertominen vs. näyttäminen) • diegesis: puheen epäsuora esittäminen  kertojan tehtävä korostuu Runoilija puhuu itse eikä edes koetakaan kääntää ajatustamme toiseen suuntaan, niin että pitäisimme puhujana ketään muuta kuin häntä itseään. (Platon: Valtio, 3. kirja) • mimesis: kertojan mahdollisimman vähäinen läsnäolo FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  27. Kerronnan muodot • suora kerronta • kuvaus • kuva eli eeppinen tilanne • kohtaus • dialogi • vapaa epäsuora kerronta, eläytymisesitys • sisäinen monologi ja tajunnanvirta FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  28. Proosatekstin kertoja • tekstin puhuva ääni: onko kertoja henkilöitävissä vai vain tekstin rakenteellinen kategoria? • jatkumo: minimaalinen, häivytetty kertoja – itsensä artikuloiva, auktoriteettiaan ilmentävä kertoja • näkökulman ja kerronnan välistä suhdetta varioidaan teksteissä FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  29. Erilaisia kertojia • ekstradiegeettinen kertoja (kertomansa tarinan ”yläpuolella”)  ns. kaikkitietävä kertoja tarinan yläpuolella eikä osallistu tarinaan millään tasolla (poissaolo) • intradiegeettinen kertoja tarinan sisällä • voidaan erotella myös tarinaan osallinen ja osallistumaton kertoja (homo- ja heterodiegeettinen) • kertojan havaittavuuden aste vaihtelee FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  30. Kerronnan erityiskysymyksiä • epäluotettava kertoja • ristiriita kertojan sanoman ja lukijan tulkinnan välillä (usein moraalinen) • pyritty ratkomaan sisäistekijän käsitteen avulla) • ironisen tulkinnan mahdollisuus • mise en abyme -rakenteet • tarinan sisäkkäinen kertomus, jolla analoginen suhde ensimmäiseen kertomukseen • kiinnittää huomion temaattisesti olennaiseen FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  31. Fokalisaatio • kerronta aina fokalisoitunutta  siihen sisältyy jokin perspektiivi • lähestyy näkökulman käsitettä, mutta laajempi • kerronta ja fokalisaatio kaksi eri asiaa: ne voivat yhdistyä ja erota (ulkoinen vs. sisäinen fokalisaatio) • fokalisaation osatekijät (fasetit): havainto, psykologia, ideologia FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  32. Henkilöhahmoista • lukijan kannalta portti tekstiin (eläytyminen) • synnyttää tekstin jännitteitä (halut, toiveet, pelot) • klassinen kysymys: kumpi määrittää hlöhahmoa, luonne vai toiminta? • Millä tavoin henkilöhahmo on olemassa? • henkilöhahmon kuvausmalleja • litteät (flat) vs. pyöreät (round) hlöhahmot • jatkumomalli (Rimmon-Kenan) FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  33. Henkilöhahmoista • henkilöhahmon rekonstruoiminen tekstistä: • erisnimi koheesiota luova tekijä • ”toisto, kaltaisuus, kontrasti ja implikaatio” • suora määrittely ja epäsuora esittäminen • epäsuoraan esittämiseen kuuluu kaikki henkilöön kytkeytyvä: toiminta, puhe, ulkoinen olemus, ympäristö • analogiat tukevat muuta henkilökuvausta FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  34. Tekstin ajasta • tekstin aika pikemminkin tilallinen kuin temporaalinen käsite • tekstin ja tarinan väliset kronologiasuhteet  epäyhtenevyys ilmenee anakronioina • järjestys: takautumat ja ennakoinnit • keston käsite hieman ongelmallinen  suhteessa kuhunkin tekstiin • toiston merkitys tulkinnan kannalta FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  35. Teemasta • teema tekstin perusajatus, kantava idea • ero aiheeseen: tekstin käsittelemä asia tai kohde • ilmaistavissa yleensä abstraktina käsitteenä tai fraasina • tekstin ja lukijan välisen vuorovaikutuksen tulos • Onko tekstillä teemaa? FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  36. Motiivi • pienempi ja konkreettisempi temaattinen yksikkö • tematiikan tai rakenteen kannalta merkittävä toistuva elementti • esim. tietty henkilöhahmo (arkkityypit), tilanne, kuva, esine… • voivat olla yleismaailmallisia ja pitkäikäisiä; myös tekstikohtaisia • johtomotiivi: teoksen keskeinen motiivi FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  37. Tulkinnasta • merkityksen muodostuminen ja välittyminen • osatekijöinä tekijä, teksti, lukija ja konteksti • sisäistekijä ja sisäislukija? • tekstin aukot: lukija luo merkityksiä • ironia ja kuvallisuus: vaativat kielellisen ja kulttuurisen kontekstin tuntemusta • lähiluku ja uudelleenlukeminen FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  38. Johdatus draaman analyysiin • draaman määrittely: näyttämötaiteen ja draamakirjallisuuden välinen suhde • draama aina toimintaa • nykyhetkisyys • tapahtumat toiminnan ja dialogin kautta • tapahtumien kulun tiivistys • draamallinen ironia FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  39. Johdatus draaman analyysiin • kirjallinen teos vs. esitetty teos • ero suhteessa näyttämätoteutukseen • draaman ulkoinen ja sisäinen kommunikaatio • ns. neljännen seinän illuusio • pääteksti ja sivuteksti • tekstin konkretisaatio FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  40. Draaman lajihistoriaa • alku antiikin Kreikassa • tanssi- ja palvontamenot • satyyriesityksistä vakavaksi draamaksi, karnevaalikulkueista komediaksi • kuoron merkittävä rooli  käänne ensimmäisen puheroolin irtautuminen • jako tragediaan ja komediaan FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  41. Draaman lajihistoriaa: tragedia • arvokas ja ylevä tyyli • aiheet sankaritarustosta • ihmisen konflikti jumalien ja luonnon kanssa • Aristoteles: aiheuttaa säälin ja pelon tunteiden puhdistuksen (katharsis) FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  42. Draaman lajihistoriaa: komedia • arkipuhe, muoto vapaampi • tavallisten ihmisten kohtalot • komos hillitön juomakulkue (hedelmällisyyskultti)  seksuaalisuus, herjat • ihmisten kuuluminen yhteen naurun kautta • poliittinen komedia Aristofaneen myötä (ajankohtaisuus) FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  43. Roolihahmot • dramatis personae (näytelmän naamiot): alun perin hahmon muutos naamiolla • ”pienin yksikkö näyttämöllä ei ole yksi vaan kaksi ihmistä” • päähenkilö: ”kuka tai mikä tahansa, jolle koituu tarina” • protagonisti vs. antagonisti • tyyppihenkilöt; henkilöiden funktiot FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  44. Draaman rakenne • toiminta jäsentyy juonen puitteissa; etenemisliike • perusyksikkönä tilanne • ristiriidat – toiminta – laadullisesti uusi tilanne • analyyttinen draama: ratkaiseva teko ennen näytelmän tapahtumia, ns. purkava juoni • konfliktidraama: ristiriita kehittyy konfliktiksi FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

  45. Draaman rakenne • draaman kompositio: kohtaukset ja näytökset • suljettu (aristoteelinen draama) • kolme ykseyttä: tapa, paikka, aika • ankara säätyjako • symmetrinen rakenne (ns. Freytagin kaava) • avoin draamamuoto (eeppinen rakenne) • useita toimintalinjoja • episodisuus (ei juonen vetoapua) • ei mitä tapahtuu seuraavaksi, vaan mitä tapahtuu nyt • mahdollista myös absurdius ja tapahtumattomuus FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

More Related