Maaseudun kehittämisen suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmät (MMTAL13)

1. Maaseudun kehittämisen suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmät(MMTAL13) Hannu Katajamäki Aluetieteen professori Vaasan yliopisto 22.–24.3.2011 Blogi Aluekehityksen arki

2. Opintojakson kokonaishahmo Maaseudun uusi paikallisuus

3. Iso- ja uusjako Kuntien perustaminen

4. EU:n näkökulma • maaseutuun • Yhteisen maatalouspolitiikan • ensimmäinen pilari: viljelijöiden tulotuet. • Yhteisen maatalouspolitiikan • toinen pilari: maatalous julkishyödykkeiden • huolenpitäjänä, maaseudun elinvoima. • subsidiariteetti • täydentävyys • keskittäminen • ohjelmaperusteisuus • integroiva alueellinen ote • kumppanuus

6. 3.1.EU:n rooli maaseudun kehittämisessä Kaksi tärkeää iskusanaa: kilpailukyky ja koheesio Lissabonin strategia1 ESDP prosessi Kolmas koheesioraportti Neljäs koheesioraportti Viides koheesioraportti Rakennerahasto- ohjelmat Maaseutuohjelma ja -strategia

7. 3.2. Kansallisen maaseutupolitiikan taustaa

8. 1988 Euroopan Neuvoston Elävä maaseutu -kampanja 1995 Suomi liittyy Euroopan Unioniin EU-ohjelmat 1995-1999 LEADER II Tavoite 5b, 6 YMP EU-ohjelmat 2000-2006 LEADER + ALMA Tavoite 1, 2 YMP EU-ohjelmat 2007-2013 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma (ml. LEADER), Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys –tavoite, YMP 1980-luku Maaseutupolitiikan muotoutuminen 1966-1981 Kehitys- aluelait 1993Hallituksen 1. maaseutu-poliittinen selonteko 2000 YTR tunnustetaan lainsäädännössä 2001Maaseutua koskeva valtioneuvoston periaatepäätös 2009Hallituksen 2. maaseutu-poliittinen selonteko 1950-luku Maaseutu-elinkeinojen lautakunta 1981Maaseutua koskeva valtioneuvoston periaatepäätös 1987Maaseutua koskeva valtioneuvoston periaatepäätös 1988-1991 Maaseudun kehittämis-projekti 1992-1994 Maaseutu-politiikan neuvottelu-kunta 1995-1999 1. Maaseutu-politiikan yhteistyö-ryhmä 1999-2002 2. Maaseutu-politiikan yhteistyö-ryhmä 2002-2005 3. Maaseutu-politiikan yhteistyö- ryhmä 2005-2008 4. Maaseutu-politiikan yhteistyö-ryhmä 2009-2013 5. Maaseutu-politiikan yhteistyö- ryhmä 1981 Maaseudun kehittämis-toimikunta 1983 Maaseudun kehittämis-työryhmä 1960- ja 1970-luku Aluepolitiikassa paino maaseudulla Määritellään laaja ja suppea maaseutupolitiikka 1991 1. maaseutu- poliittinen ohjelma 1996 2. maaseutu- poliittinen ohjelma 2001-2004 3. maaseutu- poliittinen ohjelma 2005-2008 4. maaseutu- poliittinen ohjelma 2009-2013 5. maaseutu- poliittinen ohjelma 1. suun- nitelma 2. suun-nitelma Ensimmäinen maininta ”maaseutu-politiikasta” 2002 Alueiden kehittämislaki 2005-2006 1. erityis-ohjelma 2007-2010 2. erityis-ohjelma 1972Maaseudun suunnittelun seura YTR:n maaseutupoliittinen verkosto Kylätoiminnan institutionalisoituminen 1997 Suomen kylätoiminta-yhdistys SYTY ry 1970-luku Kylätoiminta- liike Kylätoimikuntia perustettiin Kyläyhdistyksiä yhä enemmän Paikalliset toimintaryhmät Juuret Suunnitteluvaihe Täytäntöönpanovaihe Eurooppalaistuminen

10. Maaseutupolitiikan tavoitteet • Maaseudun elinkeinojen uudistaminen • Palveluverkon toimivuuden vahvistaminen • Maaseudun asuinympäristön laadun parantaminen ja yhdyskuntarakenteen kehittäminen • Uusiutuvien luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen • Osaamisjärjestelmän ja henkilöresurssien kehittäminen Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä

11. Suomen maaseudun kehityssuuntia • kaupunkien kehityskuva on moniulotteinen, • kaupunkien läheinen maaseutu voimistuu, • ydinmaaseutu tiivistyy, • harvaan asuttu maaseutu laajenee ja heikkenee, • mosaiikkimaisuus ei ole hävinnyt, • maaseutua ja maataloutta ei voi enää samaistaa,monivaikutteisuushypoteesi ei enää päde. Kansalaiset suhtautuvat maaseutuun myönteisesti.

12. Visio Suomen maaseudusta vuonna 2020 “Maaseutu on monimuotoinen ja arvostettu osa suomalaista yhteiskuntaa. Tilaa, väljää asutusta ja paikallisia ratkaisuja hyödynnetään hyvinvoinnin lähteenä ja kestävän kehityksen perustana. Yhteiskunta turvaa maaseudulla asumisen ja toimimisen perusrakenteet sekä kannustaa ja tukee ihmisten omatoimista kehittämistyötä. Maaseudun ihmiset, yhteisöt ja yritykset voivat hyvin ja yhteisöllisyys, ympäristön tila ja kilpailukyky ovat parantuneet hyödyttäen samalla koko yhteiskuntaa. Toimijoiden kansainväliset yhteydet ovat olennaisesti lisääntyneet.” Maaseutu ja hyvinvoiva Suomi. Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma 2009-2013.

13. EU:n ja Suomen kohtaaminen 3.3. Maaseutupoli- tiikan kansallinen asetelma Kansallinen alueiden kehittäminen Maaseutupolitiikan järjestelmä Hallituksen aluekehittämisen tavoitteet 1. Alueiden kansallisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen. Alueiden elinvoimaisuuden vahvistaminenja alueellisten kehityserojen pienentäminen. Alueellisten erityishaasteiden ratkaiseminen. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä Puolueiden näkemykset aluekehittämisestä Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma Maaseutupoliittinen erityisohjelma Maaseutupoliittinen selonteko Valtioneuvoston periaatepäätös maaseudun kehittämisestä Ministeriöiden aluekehitys- strategiat Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma KOKO -ohjelma 1.1.2010–

14. 3.4. Maaseudun kehittäminen ja aluehallinto • Kaksi valtion aluehallintoviranomaista: • Aluehallintovirasto (AVI) sekä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) • Metsähallinto jatkaa erillisenä • Maakuntien liitot ovat edelleen aluekehitys-viranomaisia Kriittinen näkökulma aluehallinnon rajojen epäyhtenäi- syyteen.

15. Maakunnan suunnittelujärjestelmä • Maakuntien liittojen vastuulla; ne ovat edelleen aluekehitysviranomaisia • Maakuntasuunnitelma • Maakuntakaava • Maakuntaohjelma • Toteuttamissuunnitelma • Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR)

16. 3.5. Paikallinen maaseutupolitikka 1. Kunnat ja Seutukunnat

17. Kunta- ja palvelurakenneuudistus Haaste: suurentuvien kuntien eri osa-alueiden tasapuolinen kohtelu. Tarvitaan uudenlaista paikallista hallintaa. Hannu Katajamäki pohtii vuoden 2010 keväällä suurentuneita kuntia

18. 3.5. Paikallinen maaseutupolitiikka 2. Leader -toimintaryhmät Kylät

19. Maaseutupolitiikan monitasoinen järjestelmä: yhteenveto • EU:sta välittyvät ainekset • Lissabonin strategia, Eurooppa 2020 -strategia • ESDP -prosessi • Koheesioraportti • Komission linjaus maaseudun kehittämistoimista

20. Maaseutupolitiikan monitasoinen järjestelmä: yhteenveto 2. Kansallinen taso Hallituksen aluekehittämisen tavoitteet Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Kansalliset aluekehitysohjelmat Ministeriöiden aluekehitysstrategiat

21. Maaseutupolitiikan monitasoinen järjestelmä: yhteenveto 3. Alue/maakuntataso Valtion aluehallinto: AVI ja ELY Maakuntasuunnitelma, maakuntakaava, maakuntaohjelma, toteuttamissuunnitelma. Viranomaisten ja aluejakojen moninaisuus Horisontaalisuuden ja vertikaalisuuden yhteensovittaminen Maakunnan yhteistyöryhmä

22. Maaseutupolitiikan monitasoinen järjestelmä: yhteenveto 4. Kunnat ja seutukunnat 5. Kunta- ja palvelurakenneuudistus 6. Leader -toimintaryhmät ja kylät

23. Maaseudun kolme tietä “Markkina- voimat päättä- kööt” Vain maatalous Uusi maaseutu Paikallinen hallinta Asumi- nen ja vir- kistys Hajautet- tu työ Monimuotoi- suus Laatumaa- talous Luonto. Talous. Kulttuuri. Paikat. Ihmiset. Mikro- klusterit Palvelujen turvaaminen. Julkisen sektorin, yritysten ja kansalaisjärjes- töjen yhteistyö. Kuntien alueelliset toimieli- met. Taitava kilpailu- tus. Ympäristö. Eläinten hyvä elämä. Maatalouspoli- tiikan kaksi kärkeä. Huolto- varmuus. Raide- liikenteen lisääminen. Keskustelu maaseutu- asutuksen luon- teesta. “Uudet kylät”. Energia. Matkailu. Lähiruoka. Kesä- ja kakkosasujien palvelukon- septit. Tietoverkot. Joustotyön sosiaaliset innovaatiot. Alueellis- taminen. 4. Maaseudun kehittämisen tulevaisuus Uuden maaseudun tutkimusryhmä

24. Pohdinta maaseudun paikallisuuden tulevaisuudestakolmen näkökulman kautta • Maakuntavaltio • Kuntavaltio • Vain valtio

25. Maakuntavaltio • Keskushallinnon merkitys on radikaalisti vähentynyt. • Aluehallinnon kaksi perinnettä ovat sulautuneet. • “Uudet maakunnat” ovat syntyneet. Maakunnat vastaavat sosiaali- ja terveyspalvelujen, koulutuksen ja aluekehittämisen organisoinnista. Myös erikoisairaanhoito on organisoitu maakuntien rajojen mukaisesti. Yliopistosairaaloilla on monipuolisin rooli. Maakuntien päättäjät valitaan vaaleilla. Valtion, maakuntien ja kuntien toimivaltajako on selkeä. Maakunnat saavat resurssinsa kunnilta, valtiolta ja EU:lta. Niillä ei ole verotusoikeutta. • Kuntien monimutkaiset ja vaikeasti hallittavat yhteistyöasetelmat ovat purkautuneet. Kuntien tehtävänä on organisoida erikseen määritellyt kansalaisten lähipalvelut. Kuntien koko on vapaa. Vanhoja kuntia on kansanäänestysten jälkeen perustettu uudelleen. • Paikallislähtöinen kehittäminen toteutetaan alueperustaisten vahvan toimivallan kumppanuusyhteisöjen kautta. Kumppanuusyhteisö on paikallisen toimintaryhmän laadullisesti ja määrällisesti kehittynyt muoto. Kaikki paikallisyhteisöt maaseuduilla ja kaupungeissa ovat kumppanuusyhteisöjen piirissä. On tärkeää,että paikallisuuden tärkeys tunnustetaan kaikkialla. Keinotekoisesta maaseutu–kaupunki -asetelmasta on päästävä. Se heikentää uuden paikallisuuden edellytyksiä. • Kumppanuusyhteisöt toteuttavat ohjelmallista kehittämistä maakunnilta, kunnilta, valtiolta ja EU:lta saamillaan resursseilla. Ne huolehtivat myös “pienten töiden” sommittelemisesta suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Erilaiset ministeriölähtöiset ohjelmat (tyyppiä KOKO) ja seudulliset elinkeinoyhtiöt ovat sulautuneet kumppanuusyhteisöihin. Maakuntavaltiossa kaikki paikallinen kehittäminen (ml maankäytön suunnittelu) tapahtuu kumppanuusyhteisöjen kautta. Tässä asetelmassa tarvitaan nykyistä vahvempaa kylätoimintaa. Myös kaupunginosissa tarvitaan vahvaa kansalaistoimintaa.

26. Kuntavaltio • Vahva keskushallinto. • Nykymuotoinen aluehallinto on loppunut. Maakunnat ovat historiaan jääneitä yhden aikakauden ilmentymiä, joita 2010-luvulla syntyneet eivät enää hahmota. • Vahvat kunnat (noin 50) neuvottelevat suoraan keskushallinnon kanssa ja saavat resurssit “ilman välikäsiä”. Lähipalvelut organisoivan kunnanosahallinnan tarve on suuri. Vahvan toimivallan kumppanuusyhteisömallia sovelletaan kansalaislähtöisessä paikallisyhteisöjen kehittämisessä. Kylät ja kaupunginosat ovat kuntien toiminnallisia perusyksikköjä. • Erikoissairaanhoito sekä muut suuria väestöpohjia edellyttävät palvelut on organisoitu 4-5 suuralueen kautta. Suuraluepalvelut ovat valtion vastuulla.

27. Vain valtio • Keskushallinto on vahvistunut. • Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteiden jäätyä toteutumatta erilaiset valtion organisoimat sektorikohtaiset hallintoalueet ovat vahvistuneet; vrt Paula Risikon esitys 40-60:tä sosiaali- ja terveysalueesta. • Paikalliset valtion sektorialueet (noin 50) ovat samanrajaisia. Niitä voidaan kutsua esimerkiksi paikallisalueiksi. Valtion suursektorialueet (noin 10) voivat olla nimeltään esimerkiksi aluehallintoalueita. Myös erikoisairaanhoito on organisoitu aluehallintoalueiden rajojen mukaisesti. Eikoissairaanhoidon kustannuksista vastaa valtio. • Kuntien koko on vapaa. Kuntia on enemmän kuin nyt, sillä vanhoja kuntia on kansanäänestysten jälkeen perustettu uudelleen. Kunnat ovat kansalaistoiminnan ja kulttuurin areenoita, joiden toimivalta on nykyisiin kuntiin verrattuna pieni. Kunnallisvaalit järjestetään edelleen.Kunnan osa-alueilla on asukastoimintaa, jonka rahalliset resurssit ovat vähäiset. Kunnanosahallintaan ei ole tarvetta. “Raskaan sarjan” palvelut, maankäytön suunnittelu ja aluekehittäminen organisoidaan valtion paikallisalueiden kautta. Tämän vuoksi kunnallisvero pienenee ja alkaa vertautua kirkollisveroon. Toisaalta valtionverotus kiristyy. Suurimmat korotuspaineet ovat erilaisissa haittaveroissa ja pääomaverotuksessa. Kokonaisveroasteen tulisi kuitenkin pysyä suunnilleen nykytasolla. Vähäisen toimivallan kumppanuusyhteisömallia sovelletaan paikallisessa kehittämisessä valtion ja EU:n kautta tulevilla resurseilla. Kumppanuusyhteisöjen valtionohjaus on normitettua ja varsin yksityiskohtaista. • Maakunnat sopeutetaan valtion aluehallintoalueisiin. Maakuntien toimivalta on pieni. Niitä tarvitaan osoittamaan, että myös aluehallinnossa on alhaalta päin nouseva demokraattinen hallinto. Tällöin katsotaan enemmän muotoa kuin sisältöä. Maakunnista puhutaan lähinnä kansatieteellisessä ja perinteiden vaalimisen tärkeyttä korostavassa puheessa.

28. Maaseudun uuden paikallisuuden periaatteet • Alueperustaisuus. • Maaseudulla uuden paikallisuuden keskiössä on vahva ja osaava kylätoiminta. • Edustuksellisen ja suoran demokratian kohtaaminen. • Sekavien ja keskenään kilpailevien kehittämisorganisaatioiden kriittinen arvio. Keskushallintolähtöisten kehittämisohjelmien kriittinen arvio. Nykyisten asetelmien suuri selkeyttäminen. Ihannetilanne: kunta, kunnanosahallinta sekä monenlaiset seurat,yhdistykset ja yritykset, jotka yhdistävät voimansa kumppanuusyhteisöissä, • Valtiolta, kunnilta ja maakunnilta saatu toimivalta kunnanosahallinnalle ja kumppanuusyhteisöille. Toimivaltaa vastaavat resurssit. Kunnaosahallinnan ja kumpannusyhteisöjen johtamiseen osallistuvien valintamenettelyn selkeät menettelytavat. Valmistelevien ja täytäntöönpanevien virkamiesten yhtenäinen nimeämiskäytäntö. • Kunnanosahallinnan ja kumppanuusnuusyhteisöjen selkeä työnjako. Perusperiaatteena on, että kunnaosahallinta huolehtii lähipalvelujen organisoinnista ja kumppanuusyhteisöt paikallislähtöisestä uutta kokeilevasta kehittämisestä sekä“pienten töiden” sommittelemisesta isommiksi kokonaisuuksiksi. Lisäksi kumppanuusyhteisöillä on tärkeä rooli oman alueensa maankäytön suunnittelussa. • Kumppanuusyhteisöjen löytämien “hyvien käytäntöjen” vakiinnuttaminen. • Jatkuvuus.