E N D
1. Ikkiden henkiliden kaatumistapaturmat ja niiden ehkisy
2. Sisllys Ikkiden henkiliden kaatumistapaturmat
Ilmaantuvuus
Seuraukset
Vaaratekijt
Ehkisy
Kaatumisvaaran arviointi
3. Ilmaantuvuus Yleisin suomalaisten ikihmisten tapaturmatyyppi
Noin 80 % tapaturmista kaatumisia tai matalalta putoamisia
Noin 30 % kotona asuvista ja 50 % laitoksissa asuvista yli 65 -vuotiaista henkilist kaatuu vhintn kerran vuoden aikana
Noin 50 % aiemmin kaatuneista kaatuu toistuvasti
4. Seuraukset - kaatumisvammat Kaatumisista
n. 50 % johtaa erilaisiin pehmytkudosvammoihin
n. 5 % erilaisiin murtumiin ja
n. 5 - 10 % muihin vakaviin vammoihin
Vaikka vain pieni osa kaatumisista (1-2%) johtaa lonkkamurtumiin, yli 90 % lonkkamurtumista syntyy kaatumisten seurauksena
Yli tuhat 50 -vuotiasta tai sit vanhempaa suomalaista kuolee kaatumistapaturman seurauksena vuosittain
7. Seuraukset - kustannukset Vuonna 2000 yli 64 -vuotiaiden kaatumisvammojen kustannukset olivat Suomessa yhteens 39 miljoonaa euroa, joista lonkkamurtumien osuus oli 82 %
Reisiluun ylosan murtuman hoidon keskimriset kustannukset potilasta kohden ensimmisen vamman jlkeisen vuoden aikana ovat noin 15500 euroa
Kotona asuvan ikihmisen joutuessa lonkkamurtuman takia pysyvn laitoshoitoon, ovat ensimmisen vuoden kustannukset noin 38500 euroa
8. Seuraukset -kaatumisen pelko Aiemmin kaatuneista ikkist henkilist 30 - 90 % pelk kaatumista
10 - 70 % niist ikkist henkilist, joilla ei ole aiempaa kaatumishistoriaa pelk kaatumista
50 - 60 % kaatumista pelkvist ikkist henkilist rajoittaa liikkumistaan
9.
10. Kaatumisten vaaratekijt Ikkiden henkiliden kaatumisten taustalla on useita erilaisia vaaratekijit
Henkiln itseens liittyvt vaaratekijt (sisiset)
Henkiln ympristn liittyvt vaaratekijt (ulkoiset)
Mit vanhempi henkil, sit todennkisemmin kaatumisen syy on sisinen
Ulkoiset vaaratekijt keskeisi alle 80 -vuotiailla kotona asuvilla
11. Yleisimmt kaatumisen sisiset vaaratekijt Heikentynyt liikkumiskyky, lihasvoima ja tasapaino
Aiemmat kaatumiset
Sairaudet
Heikentynyt nk
Lkitys
Kaatumisen pelko
Inaktiivisuus
Yli 80 -vuoden ik
13. Seuraukset -murtumavaaraan vaikuttavat tekijt
14. Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkisy Ikihmisten kaatumisia ja kaatumisvammoja voidaan ehkist
Useaan riskitekijn vaikuttaminen samanaikaisesti tehokkainta
Ikihmisten kaatumisia voidaan nin vhent 20 - 45 %
15. Kaatumisten ehkisy -liikunta Fyysisell harjoittelulla voidaan vaikuttaa kaatumisten sisisiin vaaratekijihin, kuten heikentyneeseen lihasvoimaan ja liikkumiskykyyn
Tutkimusten mukaan lihasvoimaa ja tasapainoa kehittvll harjoittelulla voidaan vhent ikkiden henkiliden kaatumisia 15 - 50 %
16. Kaatumisten ehkisy -liikunta Lihasvoimaharjoittelu
Alaraajojen ja vartalon suuret lihasryhmt
Harjoittelun aloitus vhitellen
Esiharjoittelu / totuttelujakso n. 2 - 4 vkoa
Lihasmassa
Nopeusvoima
Harjoittelun nousujohteisuus ja jatkuvuus trke
17. Kaatumisten ehkisy -liikunta Tasapainoharjoittelu
Yksilllisten rajoitteiden ja taitotason huomioiminen
Tasapainon yllpitoon osallistuvien elinjrjestelmien monipuolinen harjoittaminen
Eri aistikanavien hydyntminen, vaihtelevat ympristolosuhteet (erilaiset alustat, vlineiden kytt), huomion jakamista vaativat tehtvt.
Kehon hahmottamisen, koordinaation ja reaktionopeuden parantaminen esimerkiksi sislten painonsiirtoja, kurkotteluja, askelsarjoja, knnksi, liikkumista eri suunnissa, yhdell jalalla tasapainottelua.
Maastossa liikkuminen, tanssiminen, pyrily, hiihto.
Tasapainoharjoittelu osana pivittist toimintaa
18. Kaatumisten ehkisy - Terveydentila ja hyvinvointi Sairaudet ja lkehoito
Sairauksien diagnosointi ja hyv hoito
Lkehoidon snnllinen tarkastaminen
Nk
Snnlliset nn tarkastukset
Nk heikentvien sairauksien diagnosointi ja hyv hoito
Hyvst nkkyvyst huolehtiminen; silmlasien kunto ja puhtaus
19. Kaatumisenpelko
Fyysinen harjoittelu
Itsevarmuuden rakentaminen
Opetustilanteet ja keskustelut
Ympristn turvallisuus
Arvioinnissa esim. ABC -mittari
Kaatumisten ehkisy - Terveydentila ja hyvinvointi
20. Kaatumisten ehkisy - Terveydentila ja hyvinvointi Ravitsemus ja nestetasapaino
Monipuolinen ravinto
Proteiinit
kalsium
D vitamiini
Riittv nesteiden saanti
Ateriarytmi ja ruokahalu
21. Kaatumisten ehkisy - Ymprist Ympristn kohdistuvien toimenpiteiden tavoitteena on vhent kaatumisvaaraa tunnistamalla ja poistamalla riski lisvi tekijit
Yksilllisell ympristn arvioinnilla ja tarvittavilla muutostill voidaan vhent ikkiden riskihenkiliden kaatumisia
Kvelypinnat, huonekalut, kylpyhuone
Apuvlineet, jalkineet
22. Kaatumisvammojen ehkisy Luukadon ehkisy ja hoito
Terveelliset elintavat
Luukatoa aiheuttavien sairauksien hyv hoito
Luukatoa aiheuttavien lkkeiden kytn vlttminen
Osteoporoosin hoidossa mys lkehoito
23. Kaatumisvammojen ehkisy Suojaimet ja ymprist
24. Turvalliset jalkineet
25. Kaatumisvaaran arviointi Kaatumisille riskialttiiden henkiliden tunnistaminen riittvn aikaisessa vaiheessa ja vaaratekijiden yksilllinen kartoitus sek tarvittavat toimenpiteet niiden poistamiseksi/vhentmiseksi
Osaksi perusterveydenhuollon ja laitoshoidon toimintaa
Hyv ohjeistus ja koulutus kaatumisvaaran arviointiin ja ehkisevien toimenpiteiden toteuttamiseen
26.
27. Kaatumisten seuranta -lomake
28. Kaatumisvaaran arviointilomake: sisiset vaaratekijtLaitoshoito
29. Toimintasuunnitelma: kaatumisten ehkisyLaitoshoito
30. Lyhyt fyysisen suorituskyvyn testist SPPB testist (Guralnik et al. 1994) Mittaa ikkn henkiln liikkumiskyky
Tasapainon hallinta, alaraajojen lihasvoima ja kvely
Suorittamiseen tarvitaan
Sekuntikello,
Mittanauha,
Teippi kvelyradan merkitsemiseen ja
Tukeva, selknojallinen, ksinojaton tuoli (istuinkorkeus 42-44cm, istuinsyvyys 42-45cm)
31. SPPB -testist1. Tasapaino a) Puoli-tandem
b) Jalat rinnakkain
c) Tandem
32. SPPB -testist2. Kvelynopeus Oma kvelyvauhti x 2
33. SPPB -testist3. Tuolista ylsnousu
34. SPPB -pisteytyslomake
35. MNA -testiMini Nutritional AssessmentI seulontaII Ravitsemusarviointi
36. MMSE -testiMini Mental state Examination
37. Ortostaattinen koe
38. Ympristn arviointilomake Makuuhuone
Huonekalut
Liikkumisen apuvlineet
Kylpyhuoneet ja WC -tilat
Lattiapinnat
Valaistus
Hissit
Kulkureitit
Piha-alueet
39. Ympristn muutostiden toimintasuunnitelma
40. Tarkistuslistat Korkeassa kaatumisvaarassa olevat henkilt
Matalassa / keskinkertaisessa kaatumisvaarassa olevat henkilt
41. Turvalliset jalkineet -lomake
42. Ohjeita yleisimpien liikkumisen apuvlineiden stmiseen Kvelykeppi
Kyynr- ja kainalosauvat
Rollaattori
43. LihasvoimaharjoitteluEsimerkkej ikihmisille soveltuvista alaraajojen lihasvoimaharjoitteista
44. TasapainoharjoitteluEsimerkkej ikihmisille soveltuvista tasapainoharjoitteista.